Etusivu > Markkinat, Strategia > Nokian tulevaisuudesta

Nokian tulevaisuudesta

Mielestäni nyt eletään hetkiä, jolloin Nokian tulevaisuus muotoutuu. Uskon Nokian vahvuuden olevan halpakännyköissä ja niihin tarjottavassa sisällössä. Tavallaan vuosien saatossa Nokia on pystynyt hiomaan legendaarisen perusmallinsa niin moderniksi ja kaupallisesti virtaviivaiseksi, että se vetää kehittyvillä markkinoilla. Tarkoitan tällä sitä, että useimmat Nokian nykyiset halpakännykät noudattavat samaa konseptia, joka on ollut Nokialaisissa jo 1990-luvun loppupuolelta alkaen. Konsepti vain on kehitetty teknis-tuotannollisesti huippuunsa.

Mitä tulee runsaan toiminnallisuuden puhelimiin ja puhtaisiin älypuhelimiin, niin uskon niiden toimivan yhä enenevissä määrin minikokoisena PC:nä tulevaisuudessa. Jopa siten, että ne lopulta korvaavat pöytäkoneet, läppärit ja tablet-laitteet. Kännykän PC-mäinen käyttö taas vaatii laskentatehoa, joka taas vaatii kehittynyttä prosessoritekniikkaa. Nykyisistä valmistajista mm. Samsung panostaa voimakkaasti puolijohdetutkimukseen. Lisäksi Samsung voi hyödyntää puolijohdeosaamistaan myös muilla liiketoiminta-alueillaan, kuten tietokoneissa, ei siis pelkästään yhdellä sektorilla – siis kännyköissä, kuten Nokia. Jo nyt Nokian huippumallit häviävät laskentatehossa Samsungin vastaaville. Nokia joutuu hankkimaan prosessorinsa todennäköisesti yhtiön ulkopuolelta.

Samsung tekee teknologiasektorin suurimmat investoinnit, maanantai 17.05.2010

Älypuhelinten seuraava kehitysaste

Koska älypuhelimia tullaan käyttämään yhä enenevissä määrin minikokoisena PC:nä tulevaisuudessa – esim. liittämällä älypuhelin kotona tai toimistossa telakkaan, johon on yhdistetty näyttö- ja hallintalaitteet – nousee niiden tehokkuus keskeiseen asemaan. Nokian kilpailijalla Samsungilla on parhaimmat mahdollisuudet nousta hallitsemaan aikakautta, jolloin älypuhelimet korvaavat PC:n. Tämä tapahtunee n. 5-10 vuoden sisällä.

Nokian tulevaisuus siis

Nokia tulee mahdollisesti kärsimään älypuhelinmarkkinoilla tappioita, jos se ei pysty vastaamaan Samsungin massiiviseen R&D-toimintaan. Tämän skenaarion realisoituessa kuluttajat asettavat preferenssinsä Samsungiin. Tällöin Nokian tulisi uudelleenkeskittyä (focus shift), kuten kehittyvien markkinoiden halpakännyköihin ja niihin tarjottaviin sisältöpalveluihin. Vaikka Nokia on perustanut älypuhelimilleen erillisen yksikön, se ei kuitenkaan takaa vielä sitä, että Nokia pystyy tulevaisuudessa vastaamaan Samsungin asettamaan R&D-haasteeseen.

  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: